Pari viikkoa sitten sain töissä puhelun tulostintarviketukusta tms. jossa soittaja on siirtymässä uusiin tehtäviin ja on saanut nyt luvan vanhoille asiakkailleen tarjota erityishintaan mustekasetteja. Olisi saanut vielä 50€ lahjakortinkin S-Ryhmään jonka olisi saanut valita postitettavaksi joko yrityksen osoitteeseen tai sitten suoraan kotiin. Epäilyttävää, etenkin kun emme ole ikinä olleet kyseisen lafkan asiakkaita, mutta kyselin kuitenkin lisää koska halusin nähdä mihin tämä johtaa. Pyysin saada tarjouksen tuotteista sähköpostilla. Tässä vaiheessa alkoi kakistelu; "Mun posti ei enää kulje kun oon siirtymässä uuteen tehtävään". Right. Pyysin että kaverin seuraaja laittaisi sitten tarjouksen tulemaan omasta postistaan mutta tällä ei kuulemma ole sitten taas valtuuksia samaan tarjoukseen. Myyjä alkoi jo hermostua kun tivasin miksei sitä tarjousta voi laittaa sitten vaikka tavallisella postilla. "Mitä sinä siitä hyödyt? Samat luvut minä siihen kuitenkin vain kirjotan kuin mitä tässä nyt sovitaan. Puhelimessa suullisesti sovittu asia on ihan yhtä sitova kuin paperisopimuskin". Ja sitten kun kieltäydyin tilaamasta mitään pelkän puhelinkeskustelun perusteella kaveri tempasee herneen nokkaan ja alkaa tivaamaan että mikä tässä nyt epäilyttää? Mikset tilaa? HÄ?!?! Tässä vaiheessa sanoin että homma vaikuttaa koijaukselta, koska ilmaista lounasta ei vielä tähän päivään mennessä ole tullut vastaan ja siinä vaiheessa jos tarjousta ei saa kirjallisena, en ole kiinnostunut. Puhelu loppui siihen.
Ja nyt tänään tuli puhelu joka alkoi täsmälleen samoilla sanoilla. "Olen siirtymässä uusiin tehtäviin ja olen saanut luvan tarjota...". Keskeytin heti alkuunsa ja sanoin että olen saanut täsmälleen samanlaisen puhelun eri henkilöltä muutamaa viikkoa aiemmin enkä ole vieläkään kiinnostunut tarjouksesta, myyjä naurahti hermostuneesti, kiitti ajasta ja löi luurin korvaan ennenkuin ehdin kysellä tarkemmin. 0447711198 oli numero josta jälkimmäinen puhelu tuli. Numerohaku ei löydä tästä mitään tarkempaa tietoa, mutta puhelinmyyjien sulkulistalta numero löytyy (https://www.telemarkkinointikielto.fi/0447711198).
Jos joku on tilannut jotain kyseiseltä myyjältä, olisi mielenkiintoista kuulla mihin kaupankäynti on johtanut. Oma epäilyni on että tulee sitoutuneeksi määräaikaiseen sopimukseen jossa mustekasetti voi olla halpa, mutta toimituskulut ovat luokkaa galaktinen. Tällaisia kokemuksia voipi nakata vaikka tuonne kommenttikenttään.
Täräytetääs vuoden ensimmäinen blogikirjoitus ilmoille. Viime vuonna oli suorastaan ruuhkaa, yksi kokonainen entry näytti tulleen. Nice.
Pari päivää sitten alkoi kypsyä ajatus valokuvausharrastuksen kirjallisesta pohtimisesta. Sen sijaan, että olisin suunnitellut ja jäsennellyt asian kunnolla ajattelin hypätä kiinni näppäimistöön ja katsoa mitä seuraa. Kantavana ideana oli liittää mukaan kuva per postaus ja vähän pohtia sitten miksi juuri kyseinen kuva miellyttää omaa silmää ja jos kyseessä on itse näpätty kuva niin avata myös vähän kuvan taustoja. Ja ellei kuvan taustalla ole mitään hyvää tarinaa niin kylmästi valehdella että joku idea löytyy. Ja teksti todennäköisesti on hyvin kansanomaista, koska mitään virallista koulutusta valokuvaukseen ei ole. Tarkoituksena ei ole myöskään kusta ammattikuvaajien suuresti arvostamilleni kintuille, vaan omalta osaltani miettiä nykyään niin suosittua valokuvausta harrastuksena.
Tässä postauksessa ajattelin kuitenkinkin hieman miettiä omaa kuvaajaprofiiliani ja ylipäätään sitä, miksi kuvaaminen on mukavaa. Viime aikoina olen huomannut että hyvin erilaiset muodot, tilanteet, ihmiset ja jopa pelkät värit ovat herättäneet kiinnostusta ja olen huomannut pohtivani että "tuo näyttää hyvältä". Kävin myös elämäni ensimmäisen kerran taide- ja valokuvanäyttelyssä kuukausi sitten. Huomaan usein katsovani jotain vanhoja ja tuttuja taloja, mainoksia tai vaikka ihan asfalttipätkää ja yhtäkkiä siitä pomppaa silmille jokin yksityiskohta, jossa on jostain syystä jotain kiehtovaa. Tässä kohtaa vain huono muistini puree minua perseelle ja nämä tällaiset yksityiskohdat lämmittävät mieltä kymmenen sekuntia, tunnin tai puoli päivää kunnes lähimuistin kapasiteetti tulee täyteen ja tuo yksityiskohta korvautuu tuoreimmalla Chuck Norris-vitsillä tai muulla yhtä hyödyllisellä.
Onneksi valokuvauksesta on saanut apua tähän, ja silloin kun kamera sattuu olemaan völijyssä nämä hetket saa kopattua mukaan. Vieläkään kamera ei kulje mukana niin usein kuin pitäisi, ja monia hetkiä jää ainoastaan muistin varaan, johon minulla on - kuten mainittua - luotto kuin VR:n aikatauluihin. Yksi asia joka myös pitää Vuoden kuvaaja-palkinnon jonkun muun kuin meikäläisen kirjahyllyn päällä on varmasti laiskuus. Täällä lähiseudullakin olisi varmasti paljon hyvää kuvattavaa, joka vain odottaa että sitä tulisi lähdettyä kuvaamaan, mutta koska kotisohva, sitä ei tule lähdettyä. Koiran kanssa ulkoillessa kamera on usein mukana, mutta se on silti erilaista. Jos ulkoilutat kameran ja koiran sijaan pelkkää kameraa, keskityt ympäristöön täysin eri tavalla. Lisäksi minusta tuntuu että jokaikinen koivu näiden peruslenkkipolkujen varrella on jo kuvattu.
Välillä iskee myös epäilys siitä että pitääkö kaikki tosiaan saada kuvattua, eikö se riitä että ne kokee sillä hetkellä ja hyväksyy että se hetki loppuu joskus? Ehkä, mutta on niitä kokemuksia mukava muistella kuvien äärellä jälkeenpäin. Lainaten ideaa hyviltä ystäviltämme, laitoin olohuoneen tietokoneen näytönsäästäjään pyörimään valikoituja kuvia männeiltä vuosilta. Ei ainoastaan sitä karsittua joukkoa nappiotoksista, vaan muistoja hyvistä illanistujaisista, kesäiseltä irtojäätelöltä Torinrannassa och så vidare. Samaa kysymystä tuli ajateltua taas vähän laajemmin kun pari päivää sitten julkaistiin Ruotsissa vuoden valokuvan 2011 voittaneen kuvan taustoja. Alkuperäisessä kuvassa on Haitin maanjäristyksen jälkeisen kaaoksen aikaan tapahtuneessa ryöstelyssä poliisin luodeista surmansa saanut 11-vuotias tyttö. Kuva oli pysäyttävä, mutta vielä pysäyttävämpi oli eri perspektiivistä napattu kuva, jossa reilu puolen kymmentä valokuvaajaa kyykkii kuolleen tytön ympärillä ottamassa kuvia. Missä vaiheessa etiikka antaa tietä hyvän kuvan saalistamiselle? Se on kait jokaisen kuvaajan henkilökohtainen kissanhännänveto. Kyseiset kuvat voi käydä vilkaisemassa vaikka täältä.
Enough about that. Let's talk more about me me me. En voi väittää olevani asialle täysin omistaunut harrastaja, vaan lasken itseni (ainakin vielä) harrastelijakategoriaan. Halu kehittyä on kuitenkin kova, ja luen mahdollisuuksien mukaan alan (siis alan, ei "alan") kirjallisuutta. Lisäksi opissa on ollut myös valokuvauksen toinen osa-alue, eli jälkikäsittely. Kalustoa kertyy hiljalleen sekä softa- että rautapuolella, ja hankintalista tuntuu sen kuin vaan kasvavan. No, onpa yksi syy lisää käydä töissä ja odotella tilinauhaa.
Tähän mennessä olen valinnut ehkä sen helpon tien ja kuvannut maisemia, rakennuksia yms. elotonta sekä eläimiä. Ihmisten kuvaaminen on jäänyt selkeästi vähemmälle, koska naapurit soittavat poliisit jos heitä kuvaa liian paljon, ja toisekseen minulta puuttuu vielä rahtunen rohkeutta (ja silmää) poimia yksittäisiä ihmisiä kuvauskohteiksi. Tähän toivottavasti tulee muutos, näkyivät hakevan harrastajakuvaajaa paikallisille rokkifestareille ensi kesänä.
Taidan päättää epilogini tähän ja jatkaa (toivottavasti tämän vuoden puolella) kuvallisilla postauksilla oman kuvaustyylini kertomista. Ehkä minä samalla itsekin keksin, millainen kuvaaja olen.
PS. Stam1nalta "vuodettiin" tänään julkisuuteen uusi musiikkivideo Panzerfaust. Videon ympärillä pyörivän vuodon tahallisuudesta vouhkaamisesta huolimatta olivat poijjaat raapineet kasaan törkiän kovan biisin. Kirkkourkusoundien lisäksi biisi kalskahtaa muutenkin kuolonheville (sanotaanko muuten Helsingissä deathmetallia dödäriksi? Jos joku tietää niin kertokaahan miulle). Odotukset ovat korkealla levyn suhteen. Piti vain mainita tämä tänne loppuun että saan laittaa Musiikki-tagin tähän postiin ja kalastettua sillä ehkä toisenkin lukijan tälle kirjoitukselle. Me so pig.
Melkein kerran vuoteen on ihan hyvä tahti blogikirjoituksille, eikös? Vähänkin tiheämminen kirjoittelee niin joku luulee vielä että tätä tehdään tosissaan. Eissaat.
Tänään töistä tulessa tuli taas mietittyä että mitäs sitä sitten söis. Ei mitään naudan decolleteeta tai entrecôtea tai mitä näitä nyt on. Pizzaa? Meh. Täytettyjä lättyjä? Meh. Makaronimössöä? Well now you're onto something! Kaikessa yksinkertaisuudessaan kyseessä on paistettua jauhelihaa, joka on sekoitettu keitetyn makaroonin kanssa. Piste. Eipä juuri helpommaksi ohje muutu. Tätähän voi sitten tuunata mielin määrin ja tässä on yksi versio.
Valmistusaika
n. 30-40min
Ainekset
4dl makaronia
400g jauhelihaa
1 paketti pekonia
1/2 punainen paprika
1 valkosipalankynsi elikkäs kynsilaukkaa
1/2 sipuli
1/2 prk Creme Bonjour (sipulisekoitus)
Suolaa
Pippuria
Juustoraastetta
Valmistus
Ellet pidä pekonista, olet outo ja sen voi jättää ohjeesta pois. Tässä tapauksessa poista valmistusohjeesta myös toinen pannu.
Ensimmäisenä laita vesi kiehumaan kattilaan. Nyrkki-, peukalo- yms. sääntö makaronien keittelyyn on iso kattila, paljon vettä. Kun vesi kiehuu niin sekaan öljyä ja suolaa. Mielellään myös ne makaronit.
Pistä pari paistinpannua lämpiämään. Pilpusta sipulit ja valkosipulit ja kuullota pikaisesti pannulla. Nakkaa jauhelihat sipulien perään ja aloita operaatio paprikan pienistys ja pekonin suikalointi. Tee pekonista sellaista hakkelusta kuin haluat, mutta periaatteessa melko pientä suikaletta ja heitä ne sille toiselle, toistaiseksi käyttämättömälle pannulle tirisemään. Pilko paprikasta n. 1cm kanttiinsa olevia kuutioita. Heitä paprikat jauhelihan sekaan pannulle kun jauheliha on läpikotaisin ruskeaa ja laske levyn lämpö miedoksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna muhia välillä käännellen n. 5min niin, että paprikat hieman pehmenevät. Tässä vaiheessa myös pekonit alkavat varmasti olla kypsiä jos muistit kääntää levyn päälle. Voit antaa niiden möyriä omassa liemessään, tai jos haluat niistä mukavan rapsakoita, levittele ne talouspaperin päälle (en suosittele käyttämään talouspaperin korvikkeena pöytäliinaa, ellet halua että sinulle huudetaan). Laita vielä toinen talouspaperin pala pekonien päälle. Tai jos haluat skipata koko kuivausepisodin, kaada ne jauheliha-paprikaseoksen joukkoon.
Kun makaronit ovat valmiit, valuta makaronit lävikössä ja kaada ne takaisin kattilaan. Kippaa jauheliha-paprika(-pekoni)-seos kattilaan mukaan ja kaavi 1/2 purnukkaa Creme Bonjouria sekaan. Anna muhia hetki kattilassa ja tarjoile lämpimänä. Lisää lautaselle mukaan juustoraastetta ja jos päätit kuivata ne maukkaat pekonit, nyt on oikea aika lisätä pala rouskuvaa taivasta annoksen päälle.
Ei tuolla annoksella nyt missikisoja voiteta mutta kyllä sillä nälkä lähtee. Eikä ole monimutkainen.
Tästä voisi varmaan vääntää myös ituhippiversion korvaamalla lihatuotteet kesäkurpitsalla, munakoisolla ja ja ja... No, vaikka sillä tofulla. Ehkä sitä pitäisi joskus itsekin kokeilla että mitä sitä siitä saisi väännettyä. Sitä odotellessa jään himoitsemaan jääkaappiin jäänyttä pekonipaketin puolikasta. Kuulostaisi pahasti huomisaamulla paahtoleipä-kananmuna-pekoni-kombolta. Ja sydän- ja verisuonisairauksilta.
